Finnfoam Oy
SEM | Sisältöstrategia | SEO
Finnfoam Googlen etusivulle Espanjassa
Finnfoam osti tehtaan Espanjasta, ja halusi kasvattaa markkinaosuuttaan uudessa kotimarkkinassaan. Myyjiä oli yrityksessä kahdeksan, kaikki pyrkivät etsimään asiakkaita perinteisin keinoin.
Myyjien aika kului prospektointiin ja kylmiin kontakteihin. Finnfoamia ei löytynyt Googlesta relevanteilla hakusanoilla.
Tulokset
Strategiaa luodessa päätimme yhdessä, että luonnollisin kohdereyhmä olisivat arkkitehdit. Näin ollen Finnfoamin tuotteet (XPS-eristeet) päätyisivät rakennuksiin jo piirustusvaiheessa, ja sitä kautta kysyntää alkaisi syntyä.
Yhdessä valitsimme parhaat hakusanat, joita arkkitehdit Espanjassa käyttävät. Muutamassa kuukaudessa nostimme Finnfoamin Googlen etusivulle yli 40:llä hakusanalla.
Lisäksi teimme Google Display -mainontaa, jonka avulla toimme noin 1.600 Espanjalaista arkkitehtiä kuukausittain finnfoam.es verkkosivulle.
Perinteisten XPS tuotteiden myynti kasvoi ja kasvaa edelleen. Mielenkiintoista oli myös se, että myös uuden innovatiivisen FF-Signal tuotteen myynti lähti kasvuun.
Finnfoam on noin vuodessa kasvattanut tunnettavuuttaan ja myyntiään Espanjassa huomattavasti. Finnfoam on yksi alansa näkyvimmistä toimijoista Espanjassa.